torstai 21. heinäkuuta 2016

Tuunausta

Pitsin nyplääminen on kivaa, ja laatikon pohjalle oli jäänyt pieni pätkä kuuden parin utti -pitsiä ensimmäisistä harjoitteluista. Nypläystyynyllä on pitkä spindelnatto-pitsi työn alla, ja hetken emmittyäni otin sakset ja leikkasin kylmän viileästi sen alkupäästä toisen pienen pätkän ja liimasin pitsit pikaliimalla mustan kännykkäkotelon kanteen. Aikaa työhön kului ehkä noin viisi minuuttia - okei, siihen nypläämisen opetteluun vähän enemmän :) 

Ja mistä se ajatus sitten lähti? Siitä kun askartelimme syksyllä koulun aloittavan kuopuksen kanssa saksalaiseen kulttuuriin kuuluvaa ensimmäisen koulupäivän yllätyksillä täytettyä pahvista Schultüte-tötteröä lastentarhassa ja liimasin tötteröön koristeita, olin juuri ottanut kännykällä kuvia puuhistamme, niin enkö pudottanut liimaisen koristeen kännykän päälle - tietenkin se liimapuoli alaspäin, kuinkas muuten. Kuinka monta kertaa olet onnistunut pudottamaan voileivän lattialle niin että voipuoli ei olisi alaspäin? Juuri niin, ja niinpä tietenkin kännykkäkotelokin oli ihan liimatahrainen. Pitsit peittävät tahrat osittain ja vaikka jotain näkyisikin, vievät ne toivottavasti huomiota sen verran että tahrat eivät pompi niin pahasti silmille.

Ai niin, vielä varoitus: Jos pikaliimaa ikinä missä tahansa askarteluissa käytätte, etenkin niinkin reikäisen materiaalin kuin pitsin kiinnittämisessä, niin olkaa varovaisia. Että ei jää pitsi sormeen tai sormi pitsiin, niin kaunista pitsi kuin onkin, ei sitä nyt sormeensa tarvitse sentään kiinnittää.

Pitsit on nyplätty Bockensin 60/2-pellavalangalla, mallit Kuuden parin utti ja Spindelnatto www.raumalace.fi -sivustolta.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Lämmintä kättä


Joskus käy niin, että joku työ jää kesken ja hautautuu jonnekin syvälle neulekopan pohjalle. Näille kynsikkäille kävi juuri niin. Ravelryn muistiinpanojen mukaan olen aloittanut nämä vuosi sitten syyskuussa eli näköjään helposti voi mennä toista vuotta yhden kynsikäsparin neulomisessa :) No mutta, sentään joskus valmistuivat ja nyt ei enää palele käsiä.

Lanka on Lanitium ex Machinan kauniisti kimaltelevaa sukkalankaa, mallineule on yksinkertainen kuuden silmukan palmikko ja palmikoiden välissä viiden silmukan pitsineuletta. Varret neuloin pitkiksi ja kavensin rannetta kohti yhden mallikerran, jotta käsineestä tulisi mahdollisimman istuva ja napakka.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kylmänkukkia - karukellakirjaga sall


Pitsissä on jotain lumoavaa, se että olen ollut jo pitkään lumoutunut pitsin kauneudesta sen eri muodoissaan, on tuskin kovin suuri uutinen tämän blogin lukijoille. Haapsalun huiveissa neulottu pitsi pääsee täyteen loistoonsa, se muodostaa uskomattoman kauniita kuvioita suurina pintoina. Tämän huivin kohdalla pingottaminenkin oli puhdasta riemua, vaikka se ei aina kaikkein inspiroivin työvaihe olekaan.
Huivin kuvio on Karukellakiri I Siiri Reimannin ja Aime Edasin kirjasta Haapsalu sall. Karukell on kylmänkukka ja se kuvaa tätä huivia hyvin, jossa kielomalleista tuttujen nyppykuvioiden välissä on ristikkäin neulottujen silmukoiden muodostamaa verkkomaista pintaa, kuin kylmänkukan lehtiä. Vanhat haapsalulaiset mallit on usein nimetty ympäröivän luonnon mukaan, neulojat poimivat malleihinsa kuvioita sieltä mistä silmä niitä poimi.

Huivi on neulottu perinteisellä tekniikalla eli ensin keskiosa ja sen jälkeen reunapitsit ulkoreunasta aloittaen ja valmiit pitsit huiviin ommellen. Lanka on virolaisen Saara-kustannusliikkeen käsityökaupassaan myymää Haapsalun huivilankaa (100 % villa, Nm 30/2 eli n. 1500 m / 100 g) . Lanka on nimeltään ytimekkäästi Hea lõng eli hyvä lanka ja on kyllä nimensä veroista, lanka on miellyttävää neuloa ja valmis huivi pitää kauniisti muotonsa. Huivi on kooltaan n. 66 x 165 cm ja valmis huivi painaa n. 80 grammaa. Huiviosa on neulottu 3 mm puikoilla, reunapitsi 3,5 mm.



maanantai 14. joulukuuta 2015

Stephen West: The Doodler


Joskus on hauska aloittaa neule, josta ei ole aloittaessa mitään hajua, millainen siitä tulee valmiina. Tämä Stephen Westin tämänvuotinen mysteerihuivi oli juuri sellainen. Suunnittelija siis julkaisee ohjetta pienen pätkän kerrallaan, ja aluksi ei anneta kuin tiedot langoista ja puikoista. En ole aikaisemmin mysteerineulontoihin osallistunut, mutta tänä vuonna kun jo muutenkin Stephen West on ollut kovasti tapetilla mm. hänen Suomen-vierailunsa vuoksi, kävi kiusaus ylivoimaiseksi ja vielä kun ystävällinen kanssaneuloja lahjoitti minulle ohjeenkin, niin eihän siinä muuta kuin lankalaatikkoa penkomaan.

Lankalaatikon penkominen osoittautuikin haasteelliseksi, ensin ajattelemani väriyhdistelmä ei toiminut kauneudestaan huolimatta mieleiselläni tavalla ja niinpä purin huivin ja aloitin alusta kirkkaammilla väreillä. Westin neuleet ovat tunnettuja värikkyydestään ja halusin tehdä kunniaa suunnittelijalle ja hänen muotokielelleen olla hukkaamatta hänen nerouttaan liian tummiin toisistaan vähemmän erottuviin väreihin ja niinpä lopulliseksi väriyhdistelmäksi kaivoin Wollmeisen 100% merinovillalangat väreinä WD Wichtelwalzer, WD Jeton ja WD Arlene. Hieman epäilin vyyhtejä mallaillessani, että toimivatko värit yhdessä, mutta lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen - ainakin näin joulukuun auringossa kuvattuna sointuvat hyvin yhteen ja hehkuvat tarpeeksi.
Huivissa oli minulle uutena tekniikkana i-cord-reunus, jota en ole ennen yhteenkään neuleeseen tehnyt, mutta johon neuloessani ihastuin kyllä niin paljon että varmasti tulen hyödyntämään sitä joissakin omissakin malleissa. Tämä on valmiista ohjeesta neulomisen yksi riemu, eli että oppii käyttämään tekniikoita joita ei tulisi muuten ehkä opeteltuakaan.
Toinen todella hieno yksityiskohta tässä neuleessa on valtavan suuri reilusti myttyyn menevä palmikko, jossa suunnittelijan nerous tulee häikäisevällä tavalla ilmi. En ikimaailmassa, koskaan, mitenkään olisi voinut kuvitella että leveimmillään yli kolmenkymmenen silmukan palmikko voi toimia huivissa tai ylipäänsä yhtään missään, mutta niin vain toimii!

Huivin reunassa oli ohjeessa nirkkoreuna, mutta koska en pidä nirkoista, tein yksinkertaisesti vain oikeita silmukoita, jotka päättelin haapsalunhuivityyliin nurjalta yhteen neuloen. Ohjetta muokkasin myös sen verran, että jätin siiven muotoisesta keskiosasta lyhennettyjen kerrosten kääntymiskohtiin kuuluneet langankierroilla ja kavennuksilla tehtävät reiät pois. Minä en rei'istä pidä muuten kuin pitsineuleessa ja kanssaneulojilta vielä kun kuulin, että Stephen West rohkaisee neulojia tekemään omia muunnelmia, neulomaan mieleisekseen hänen mallejaan, niin se päätös oli myöskin helppo ja olen tyytyväinen että jätin reiät pois, kuitenkin ne olisivat valmiissa työssä häirinneet.
Stephen West on suunnittelija, joka hätkähdyttää, riemastuttaa, puistattaa, naurattaa ja kaikkea siltä väliltä. Hän rikkoo rajoja minkä ehtii, hänen tyylistään voi olla monta mieltä ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että osa hänen malleistaan ja etenkin malliensa toteutuksista menevät minulla yli, mutta se mikä hänessä on hienointa, hän innostaa myös neulojaa kokeilemaan, rikkomaan rajojaan, menemään pois omalta mukavuusalueeltaan.

Minä olen saanut West-viruksen tartunnan, ja jos joku muukin sitä haluaa, niin suosittelen katsomaan vaikka Instagramista tunnisteilla #thedoodler tai #stephenwest kuvia. Niitä riittää ja neulomisen riemua lisää se tunne, että ympäri maailmaa neulottiin samaan aikaan samaa mallia yhdessä pohtien ja jännittäen, mitä mahtaa seuraavasta vihjeestä paljastukaan.

ps. Tekninen vinkki: Ohjeen langanmenekki on laskettu ilmeisesti aika tarkalle, ellei lanka ole sama kuin ohjeessa (Hedgehog Fibres Skinny Singles) ja jos tiheys on vähänkin löysempää kuin ohjeessa, kannattaa lankaa varata varmuuden vuoksi enemmän kuin ohjeessa. Minä tein ohjeen tiheydellä ja Wollmeise 100% merinoa kului A-värinä ollutta WD Wichtelwalzeria 99 g eli 347 m , B-väriä WD Jetonia 58 g eli 305 m ja C-väriä WD Arlenea 116 g eli 407 m.



lauantai 24. lokakuuta 2015

Räyhähuiveja räntäsateen varalle - Stephen Westin Barndom ja jämälankahuivi

Syksy, se saapuu joka vuosi. Ja sitä seuraa keskieurooppalainen talvi, joka on kuin loputon marraskuu. Sitä varten tarvitaan jotain lämmintä, mutta myös värikästä, semmoista jonka lankakerät näyttävät vierekkäin aseteltuina vähintäänkin mielenkiintoiselta.

Hieman epäilin neuloessani värien yhteensopivuutta, mutta lopputulos toimii kuitenkin, ja voimakkaat värit tekevät mielestäni kunniaa mallin suunnittelijalle Stephen Westille, jonka työt ovat usein aivan huikeaa värien, muotojen, pintaneuleiden, aivan kaiken ilotulitusta, todellista kokonaisvaltaista taiteellista inspiraatiota. Barndom on yksinkertainen kolmella värillä neulottava huivi, jossa minua viehättää etenkin nostetuilla silmukoilla toteutettavat vinot raidallisen pinnan yli kulkevat pystyraidat. Ainaoikeinneule on mukautuvaista ja huivin suuresta koosta riittää kieputeltavaa kaulan ympärille marraskuun räntäsateissa.

Lanka on Madelinetosh Tosh Merino Light ja sen yksisäikeisyys myöskin hieman epäilytti neuloessa, mutta yksisäikeisen ennakkoluuloni osoittautui taas kerran turhaksi siinä mielessä, että kyllä yksisäikeisestä voi neuloa. Joskin on sanottava että edelleenkään en ole yksisäikeisen varaukseton ystävä, jotenkin se ei vaan tunnu oikealta langalta. Madelinetoshin värit ovat upeita, ja ne eivät tälläkään kertaa pettäneet. Värit ovat punainen Tart, hieno vihertävä Leaf ja tummanvihreän-mustankirjava klubivärjäys Titityylle joskus kauan sitten olleeseen Madelinetosh-lankaklubiin.

Lopuista langoista neuloin vielä pienen huivin samaan tyyliin, lapsille tapeltavaksi että kumpi sitä saa käyttää :)


Barndom valmistui Titityyn järjestämään Stephen West ja Ysolda Teague -yhteisneulontaan eli KALiin, nämä kaksi nuorta huikean lahjakasta neulesuunnittelijaa ovat parhaillaan Suomessa vierailulla ja hiukan kyllä harmittaa että en täältä Saksasta asti ylety osallistumaan heidän työpajoihinsa. Mutta ehkä vielä joskus.

perjantai 7. elokuuta 2015

Ei kertakäyttökulttuurille!

Yle kirjoitti tänään kuinka vaatteiden laatu ja materiaalit ovat huonontuneet tämän vuosituhannen aikana. Nämä Outi Pyyn sanat saivat minut mietteliääksi:

Sama vaate voidaan myydä kuluttajalle uudelleen ja uudelleen, koska se ei kestä käytössä enää niin kauan. Vaateteollisuudessa käytetään nykyään huomattavasti huonompilaatuisia kuituja kuin aikaisemmin. Emme oikeastaan enää edes muista, minkälaisia hyvälaatuiset vaatteet olivat. On nuoria sukupolvia, jotka eivät ole esimerkiksi koskaan koskettaneet hyvälaatuista villakangasta.

Mietin tätä käsityöharrastajan näkökulmasta, tuli vähän surullinen ja turhautunut olo ja mietin että olenko elänyt hyvälaatuisen villalangan kuplassa? Laadukas lanka toki maksaa, se maksaa niin paljon että käsin tekeminen ei kannata mitenkään ja jos rahalla ajattelee, niin ilman muuta kannattaa ostaa kaupasta juuri niitä halpis-vaatteita. "Lapselle noin hienoa neulot, hetihän se jää pieneksi!" -kommentteja joskus kuulee. No niin neulonkin, seuraava lapsi pitää sitten kun jää pieneksi ja lopulta pakkaan käsintehdyt vaatteet laatikkoon odottamaan lapsenlapsia ja jos ei niitä siunaannu tai ei kelpaa, säästän itse muistona ajasta jolloin lapset olivat pieniä. 

Mitään järkeä ei ole kutoa itse villakangasta ja tehdä siitä hame, mutta siltikin se on minulla haaveena ja joskus sen totta vieköön teen. Ei minulla ole edes kangaspuita, saati että osaisin kankaan laittaa, mutta siltikin joskus sen teen. Ja siihen asti kierrän zalandot ja henkkamaukat kaukaa, säästän rahaa ja ostan sitten kun on rahaa, laadukasta lankaa tai valmiin vaatteen ja pidän sen puhki, vuosia, toivottavasti hyvin monia vuosia.

Ja siihen vielä olemattomaan hameeseeni laitan jotain kansallispuvusta, jotain suomalaisuuden viivakoodia. En tiedä vielä mitä ja miten, mutta jotakin ja jonnekin. Vaikka ei kokonaista kansallispukua haluaisikaan, voi näin suomalaisen kansallispuvun juhlavuonna jokainen pohtia, että olisiko kansallispuvuissa jotain jota voisi tuoda nykypäivään, omaan pukeutumiseen, omaan kuluttamiseen? Kuten sen, että asu on rakkaudella tehty, hyvistä, aidoista materiaaleista ja niin että se on tarkoitettu kestävän kauan, eikä niin että se hankitaan hetken mielijohteesta ja nakataan sitten pois.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Huh hellettä!

 Tämä kesä on ollut Keski-Euroopassa kuumin vuosikymmeniin, ja todella lämmintä on riittänyt. Niin paljon, että edellisessä postauksessa odottamani Tour de Fleece on omalta osaltani jäänyt lähinnä Tour de Francen etappien katsomiseksi eli hyvin pitkälti penkkiurheiluksi. Kun lämmintä on yli kolmekymmentä astetta reilusti, on vaan kertakaikkiaan niin kuuma että ainakaan hienon pitsilangan kehräämisestä ei tule yhtään mitään kun villa tarttuu hikisiin käsiin. Siispä jätin kehruuhommat suosiolla odottamaan vähän viileämpiä kelejä ja tartuin puikkoihin.

Löysin yhden lankalaatikon pohjalta siellä aika monta vuotta hautunutta hamppulankaa, ja neuloin siitä hellesäähän sopivan mekon. Hamppu on miellyttävä materiaali käytössä, se on erittäin kestävää, likaa hylkivää ja kuivuu nopeasti. Näiden ominaisuuksien vuoksi hamppulangasta saa hyviä tiskirättejä - mikä näppärä tapa hyödyntää mallitilkut. Ja mallitilkkua todella hampun kanssa tarvitaan, hamppu on hyvin oikullinen materiaali neuloa. Se on neulottaessa karkeaa kuin köysi, mutta pehmenee käytössä ja jo ensimmäisessä pesussa. Lierihattu hampusta on nätti käsityölehden sivun kuvassa ja pesemättömänä mikä ettei omanakin tuotoksena, mutta pesun ja käytön myötä se lörpsähtää armotta ilman tärkkäämistä.

Hampussa on myös voimakas kierre ja siksi neulepinta vetää vinoon etenkin sileää neuletta neulottaessa. Tähän mekkoon minulla ei ollut mitään valmista ohjetta, suunnittelin mallin Tuulia Salmelan The Tailored Sweater Methodin avulla ja vähän pelkäsin, miten onnistuu sileästä neuleesta. Mutta ainaoikeinneule ei olisi tähän kyllä sopinut mitenkään, joten päätin ottaa riskin. Kyllähän mekon "saumat" kiertää, mutta ehkä tällaisessa mallissa se ei niin haittaa. Saumat lainausmerkeissä siksi että Tailored Sweater Methodissa ei ole ainuttakaan ommeltavaa saumaa - mikä helpotus kaikille kaltaisilleni kappaleiden yhdistämistä yli kaiken inhoaville neulojille! Olisin halunnut tehdä enemmänkin pitsiä, mutta paksusta hamppulangasta langankiertojen reiät ovat niin suuria, että pitsineule ei ole kovin käytännöllinen pintaneuleena tästä langasta. Niinpä tein vain kapeat pitsit helmaan ja pääntielle. Hihansuihin neuloin pari kerrosta nurjaa.

Hampun viimeistely on myös hiukan haastavaa. Minulla ei ole tarpeeksi suurta pingotusalustaa, johon olisin voinut pingottaa mekon märkänä ja jättää kuivumaan. Niinpä kikkailin silityslaudan kanssa, höyrytin niin voimakkaalla höyryllä kuin raudasta irtoaa - hamppu on siitä hyvä että se myös kestää käsittelyä. Langan voimakas kierteisyys tekee neulomisestakin haastavaa, ja höyryttäessäni huomasin valtavan eron neulepinnassa tasona neulotun yläosan ja suljettuna neulotun alaosan välillä. Neuloin koko työn 4 mm puikoilla, ja vaikka käsialassani ei yleensä ole eroa suljetun ja tasona neulotun sileän neuleen välillä, tässä työssä ero on todella silmiinpistävä. Mutta luotan äidiltäni oppimaan vanhaan kansanviisauteen: "Hullu ei huomaa ja viisas ei virka!" Paitsi että kyllä huomaa, ainakin oma käsitöissä perfektionismiin pyrkivä silmäni. Mutta eiköhän tuokin käytön myötä vähän tasoitu ja onpahan hyvää oppia seuraavaan hamppuprojektiin, jos kohta neuloessani mietin että ikinä enää en hamppua neulo - niinkuin joka kerta hamppua neuloessani.

Lanka on Lanaknits Allhemp6, malli oma ja helman pitsi on Nancy Bushin kirjasta Pitsihuivit neuloen - Kauneimmat virolaiset pitsihuivit (Atena 2010, alkuteos Knitted Lace of Estonia) Lehti- ja nyppyhuivin reunapitsi. Pääntielle neuloin saman pitsin vähän matalampana.

Jos nyt joku kesä ei ihan yhtä helteistä olisikaan, voi tätä mekkoa ehkä käyttää ihonmyötäisen pitkähihaisen puseron kanssa liivihameenkin tyyliin. Mutta toistaiseksi ainakin täällä päin Eurooppaa on hellemekollekin tarvetta.