torstai 25. helmikuuta 2010

Päänlämmittimiä


Pienemmän petroolinsininen silkkivillainen kypärämyssy on valmis, isomman punainen on vielä puikoilla. Malli on Sandnesin malli Moda 6/2006, lanka BC Garn Silkbloom Fino. Mallissa pääaukon reunassa oli päärme, mutta laiska kun olin ja neulepäärmeen teko on ikävää puuhaa, neuloin reunaan joustimen. On mielestäni paremman näköinenkin myssyssä, jonka ainaoikeinneuleinen pinta tuo mieleen keskiajan ritarin aluskypärän.

Kypärämyssyn päälle puetaan niinikään silkkivillaa eli norjalaismyssy teetee Aureasta.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Langan hehkua


Esikoisen kirjoneulepusero on valmis. Tuli ihan hyvä, vaikka onkin vihreä :) Malli on Sandnesin kaarrokepusero Moda 6/2006, lanka Sandnes Sisu. Mallin alkuperäinen väritys on aivan toinen kuin tämä minun. Koska lapsella on iso pää ja harvassa korvia, muokkasin pääntietä niin että mallin neulepäärmeen sijaan neuloin pääntielle yksinkertaisen joustimen ja senkin jouduin päättelemään kahdesti kun ensimmäisellä kerralla osoittautui liian kireäksi. Neuloessani mietin että kirjoneuletta pitäisi neuloa useammin että pysyisi taito puikoissa, joissain kohdin kuvio tahtoo hieman kiristää kun lankajuoksut jäivät nurjalla ehkä vähän turhankin kireiksi. Nykymuoti ei taida kirjoneuleita suosia, kun katselee käsityölehtiä niin niissä on kovin vähän kirjoneulemalleja ainakaan aikuisille. Mutta klassikkojahan nämä ovat, viis siitä mikä milloinkin on muotia.

Nyt puikoilla on pienemmälle kypärämyssy BC Garnin Silkbloom Finosta. Upea, petroolinsinisenä hehkuva lanka on niin kaunista, että se innosti tekemään lähikuvakokeiluja.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kevättä ilmassa


Vaikka ikkunan takana on lunta ja paljon, voi hyvällä mielikuvituksella etsiä jo vähän kevään merkkejä. Niitä olkoot vaikka kirkkaassa auringonpaisteessa mustasta pianon kyljestä hienosti erottuvat pikku sormenjäljet tai kliivian oranssinpunaisena hehkuva kukka.

Keväänvihreä kaarrokeneule on puikoilla, kolmevuotias tosin tyrmäsi sen jo tekovaiheessa: "Äiti, toi ei ole punainen!"

lauantai 6. helmikuuta 2010

Talouselämän pelimerkkejä

Postilaatikossa oli Talouselämä-lehti. Ja siinä suurinpiirtein tämän näköinen kansikuva:

Leikkasin kannesta hauskat naamat irti, laminoin ne ja tadaa, kolmevuotiaan talouselämän paremmat pelimerkit ovat valmiit: