lauantai 27. lokakuuta 2012

Jäätelöä

Lapset leikkivät jäätelökioskia tyhjällä pahvilaatikolla ja kaipasivat kioskiinsa myös myytävää, joten tein virkkaamalla jäätelötötteröitä. Viisivuotias antoi ohjeita, mitä makuja jäätelökioskin valikoimiin "lankajätskeiksi" tarvitaan ja minä kaivoin laatikosta sopivan värisiä lankoja. Vasemmalta: mansikka, suklaa, vadelma, päärynä, kirsikka, sitruuna ja vanilja. Vaniljajäätelöstä tuli vähän pienempi kun tötteröiden lanka loppui :) Lanka on Schachenmayr Cataniaa lukuunottamatta suklaajäätelön palloa, joka on virkattu Novita Bambusta. Virkkasin jäätelöt 2,5 mm koukulla aika napakoiksi, jotta pitävät paremmin muotonsa. Täytteenä on polyesterivanua.

lauantai 20. lokakuuta 2012

uusiin maisemiin

Niin hyvin kuin Sveitsissä viihdyinkin, tuli perheellemme äkkilähtö Lausannesta kun viime aikoina vaikeita aikoja elänyt suomalainen matkapuhelinvalmistaja päätti täysin yllättäen lakkauttaa Lausannen tutkimuskeskuksensa ja meidän tuli suunnata uusiin maisemiin. Mies sai työpaikan Saksasta Darmstadtista ja niinpä uudet maisemamme ovat nyt Hessenissä Odenwaldin kansallispuiston metsien kupeessa pienessä Nieder-Modaun kylässä. Heinäkuun alkupuolella saimme tiedon ja nyt olemme jo kuukauden päivät asuneet uudessa maassa eli tämä loppukesä ja syksy on mennyt muuton merkeissä ja siksi tämä blogikin on viettänyt hiljaiseloa, mistä lukijoille pahoittelut.

 Nyt olen kuitenkin taas internetin äärellä, joten käsitöitäkin on tähän blogiin lähiaikoina tulossa, puikoilla on lapselle kirjoneulepusero, koukulla lapsille leikkijäätelöitä, värttinällä vähän villaa ja onpa tuolla yksi pitsihuivikin pingottamista vaille valmiina. Tässä välillä piti käyttää kädentaitoja keittiön rakentamiseen kun perisaksalaiseen tapaan uuuden asuntomme keittiön varusteena oli kaakelit ja pistorasiat seinillä ja kaikki muu tiskialtaasta alkaen tuli rakentaa. Ja koska muuan ruotsalainen tee-se-itse-ketju tarjosi nopeimman toimitusajan, piti vaihtaa puikot ja värttinät ja rukit ruuvimeisseleihin ja porakoneisiin.

 Kuva on Reinin rannalta Rheingaun rinteiltä, niin vaan kävi että Genevenjärvi vaihtui Reiniksi, Alpit Taunukseksi ja Lavaux'n rinteet Rheingauksi. Elämä on toisinaan aika kummallista.